My Life

Maailman meno.

Olen kokenut viime aikoina, että maailman meno on vähä kummallista tällä hetkellä. Uskoisin, että en ole yksin? Aika radikaalisti voi kaikki muuttua kahdessa vuodessa ja omasta mielestäni asiat ei ole kyllä mennyt ainakaan parempaan suuntaan.

On ollut mielenkiintoista seurata kun aikuiset ihmiset haukkuu toisiaan keskustelupalstoilla, siitä kuinka kukin elää elämäänsä. Tuntemattomat ihmiset tulee suoraan kyselemään ihan pokkana sun terveystietoja, vaikka ne eivät kenellekään kuulu. Mennään niin äärilaidasta äärilaitaan, mihin on kadonnut maalaisjärki?

Olisi varmaan hyvä, että kaikki pysähtyisi miettimään omaa suhtautumista asioihin. Kaikilla meillä on opittavaa sen suhteen, myös minulla. Mutta sitten on niitä, jotka eivät yhtään mieti sanoja, tekoja, saati niiden seurauksia. Kaikilla olisi varmaan helpompaa jos pidetään huoli siitä omasta tontista. Ei mietitä liikaa sitä mitä se toinen tekee, koska se toisen tekeminen ei ole sinulta itseltä koskaan pois. Kunnioitetaan toisten päätöksiä, vaikkei ne omaan mieleen olisikaan.

Tällaisia ajatuksia tähän harmaaseen tiistai päivään.

Peace and love and take care of yourself.

//Maija

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *