Log house My Life

Crossroads.

Jokainen on varmasti elämässään välillä tienristeyksessä. Mietitään mihin siitä jatketaan. Yleensä näissä risteyksissä on muitakin vaihtoehtoja kuin vasen ja oikea. Mistä sitten tietää, mihin päin lähteä näistä risteyksistä? Onko oma intuitio niin vahva, että voit luottaa siihen, että valitsemasi suunta on oikea?

Katse oikeaan suuntaan.

Koen, että olen aina ollut aika varma oman intuitioni suhteen. Välillä toki se risteys mistä ollaan menty, on ollut väärä ja ollaan menty mahalennolla päin seiniä. On paljon asioita mitä tekisin eri tavalla jos pystyisin, en kuitenkaan kadu mitään. Kaikki epäonnistuneetkin risteykset ovat opettaneet jotain, ainakin sen että siihen suuntaan ei kannata enää lähteä. Ja kun tosiasia on, että valittuja risteyksiä ei saa tekemättömäksi.

En ole koskaan tykännyt vanheta, vaikka rakastankin syntymäpäiviäni ja juhlin niitä aina! Iän karttuessa tulee kuitenkin valtavasti mukana kaikkea hyvää, mikä auttaa valitsemaan risteyksiä aina vain paremmin. Ja ne mahalennotkaan eivät tunnu enää niin pahalta kuin nuorempana..

Risteyksessä.

No, onneksi oma tienristeys on tällä hetkellä niinkin raskas kuin miettiä rakennetaanko yksi vai puolitoista kerroksinen talo. Siinä vasta risteys ja pähkinä. Tykkään tästä risteyksestä ja uskon, että intuitioni vie taas oikeaan suuntaan. Tiedän myös, että mieli vaihtuu vielä moneen kertaan! Mutta kuinka onnekas olen, että saan olla tällaisessa tienristeyksessä toteuttamassa omia haaveita. Ja on mahdollisuus valita!

//Maija

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *