Tasapaino. Miten löytää kaikkeen tasapaino? Fyysisen tasapainon pystyt saavuttamaan harjoittelemalla fysiikkaa. Itse koen omaavani hyvän tasapainon ja tämän olen varmasti saavuttanut ratsastamalla aina aikuisikään asti. Mutta kuinka valtavasti se on vaatinut toistoja? Fysiikkaa kehittääkseen tarvitaan tuhansia ja vielä senkin jälkeen tuhansia toistoja. Siltikään toistot eivät välttämättä ole vielä täydellisiä. Meillä kaikilla on erilaiset fysiikat ja voi olla, että se joka oppii jonkun asian kymmenellä toistolla, toisella voi mennä tuhansia toistoja ja se ei ole vieläkään toimiva se toisto.
Mitenkäs sitten tasapaino kaikissa arkisissa jutuissa tai henkinen tasapaino? Nämä ovatkin sitten omasta mielestäni aivan eri juttu. Arkinen tasapaino. Tarkoitan tällä sitä kuinka löytää arjessa tapahtuviin juttuihin tasapaino? Itsellä tuottaa esimerkiksi vaikeuksia löytää tasapaino salilla käymiseen. Onko mulle hyvä käydä siellä kaksi kertaa viikossa vai viisi kertaa. Sitten tähän tulee mukaan vielä se henkinen tasapaino, joka välillä siellä salilla kyselee että onko tässä salilla hyppäämisessä mitään järkeä? ? Tai tasapaino syömisen kanssa. Pääsääntöisesti tulee syötyä puhtaasti, mutta sitten jos vaikka käyt päivällä lounaalla jossain niin illalla tekisi jo mieli hakea joku subi tms.. Miksi ei vaan voi käydä lounaalla ja illalla syödä kiltisti kananmunaleipä. SÄILYTTÄÄ NÄIN SE TASAPAINO.
Henkinen tasapaino onkin sitten juttu aivan erikseen. Fysiikallisesti pystyt sanomaan itsellesi, että tänään lähdetään salille ja harjoitellaan toistoja. Mielelle tätä ei kuitenkaan voi tehdä niin yhtä helposti. Meillä kaikilla on huonoja päiviä ja jos jo aamulla herätessä tuntuu vähän nihkeältä, niin silloin on todella vaikea sanoa mielelle, että nyt täytyisi toimia. Tässäkin asiassa täytyy löytää tasapaino ja hyväksyä se, että aina mielikään ei voi toimia täydellä teholla. Silloin voi pysähtyä vain miettimään, mistä kaikki johtuu ja miettiä pystyisikö siihen mielentilaan antamaan itselleen jotain millä siitä päästä yli? Sitä ei kuitenkaan kannata alkaa liikaa murehtimaan, koska todennäköisesti seuraavana päivänä, toivottavasti hyvin nukutun yön jälkeen kaikki on taas paljon valoisampaa, selkeämpää ja TASAPAINOISEMPAA.
Tasapainoista viikkoa kaikille!

//Maija
Ihanaa tasapainopohdiskelua! Tasapaino elämässä varmaan löytyy, kun elää arvojen mukaista elämää. Mietin, et varmaan henkinen tasapaino vaatii lukemattomia toistoja ja kokeilua kuten fyysinenkin? Hyvinvointi on kokonaisuus ja arjen tasapaino syntynee itsetuntemuksen kautta.
Hei ja kiitos kommentistasi! Se on juuri näin kun sanoit, että tasapaino löytyy arvojen avulla. Ja varsinkin silloin kun arvot muuttuvat matkan varrella, tasapaino tarvinee paljon toistoja ja kovaa jumppaa. Ja yleensä kova työ onneksi aina palkitaan, ennemmin tai myöhemmin.