Travel

Levi!

Olen aina mietiskellyt että olen seikkailut pitkin maailmaa aina Aasiaa ja Texasia myöden, mutta en ole koskaan käynyt Suomen Levillä! Tämä asia korjattiin tänä vuonna kun lähdimme ihanien ystäviemme kanssa viettämään Levilomaa! Olin kuullut paljon kokemuksia Levistä ja ne kaikki oli positiivista pulputusta, joten odotukset olivat korkealla!

Aika rapsakat maisemat.

Kuinka odotusten sitten kävi? No Levi oli tosi kiva! Kello siellä ainakin meni aivan tosi nopeaa ja aamua seurasi oikeastaan jo heti ilta. Aina puhutaan Lapin taiasta ja kyllä sitä taitaa aina olla kun ohitetaan pohjoinen napapiiri. Minähän en osaa lasketella ja hiihtokin on vähän niin ja näin. Ja varmasti suurin osa Lappiin lähtijöistä lähtee sinne laskettelemaan tai hiihtämään.. Mitä siellä sitten voi tehdä jos ei oikeen hanskaa noita talvilajeja?

Eläimet ❤️

Levillä voi suukotella vaikka poroja. Meidän eka päivä kului Levihuskyparkissa poroja suukotellen ja kettuja syötellen. Oli siellä myös husky-koiran pentuja joita sai rapsutella. Koirasusiakin löytyi. Ja mikä jämerintä, pakkastakin vain vajaat -30astetta. Täällä oli myös ihana asialleen omistautunut opas, joka muistaakseni oli jo kolmisenkymmentä vuotta tehnyt töitä paikassa.

Poropusuja.

Yksi hyvä aktiviteetti on varata myös vaikka kuumakivihieronta. Parin tunnin kuumakivihieronta tekee kyllä ihmeitä ja pari tuntia menee kuin siivillä. Enemmänkin vain hätkähtää, että tässäkö tämä nyt oli. Jos kukkaronnyörit olisivat rajattomat, oli loma kuin loma kävisin joka päivä jossain hoidossa. Mielestäni se on sijoitus itseensä. Levillä on aika paljon vaihtoehtoja hoitoloista. Omaksi valinnaksi valikoitui; Relax center Hullu poro, Levi.

Yksillä suksilla minäkin olen hyvä ja ne on moottorikelkan sukset! Kaikki ketä yhtään kiinnostaa vauhti, niin moottorikelkkailu on kyllä parasta! Ja reitit Lapissa ovat aivan omaa luokkaansa! On pitkiä pätkiä missä on hyvä päästellä menemään. Yksi note to self seuraavalle kerralle; muista suojata posket paremmin, ettei ne palellu vauhdin hurmassa.

Vauhtikaksikko.

Ja tietenkin tie sydämeen käy vatsan kautta.. Paristi käytiin ulkona syömässä ja oli kyllä niin onnistuneet ruokapaikat! Classic pizza restaurant, Levi. Aivan uskomattomat pizzat ja järjettömän nopea palvelu.. Toisena onnistuneena ruokapaikkana oli Niliporo ravintola. Tämän paikan tapakset ja porohampurilainen olivat kyllä vertaansa vailla! Paikka on tosin pieni, että tuntu olevan arpapeliä sen suhteen pääseekö tänne syömään vai ei.

Aijai pizzaa.

Ja vaikka et osaisi lasketella, niin se ei silti estä pääsemästä tunturin huipulle. Siellä pääsee käymään ihan kengätkin jalassa. Ei muutakuin automaatista lippu gondoliin ja sillä tunturin huipulle. Näin mekin teimme ja siitä kävelimme sitten käymään vielä joulupukin mökillä. Ja sitten gondolilla takaisin alas. Tunturilla näkymät ovat omaa luokkaansa ja on kyllä käymisen arvoinen!

Tunturimaisemat.

Levillä on upeat puitteet ja aika kuluu ihan vain mökilläkin takkatulen ääressä. Takkatulen ääressä on myös ihana käydä syvällisiä keskusteluja ystävien kanssa elämän iloista ja sen kiemuroista. On korvaamatonta viettää aikaa ihmisten kanssa joiden kanssa on tasavertainen ystävyys ja jotka saa sinusta esiin ne hyvät puolet, eikä niitä huonoja.

Tämä oli varmasti vain pintaraapaisu Levilomaan. Meillä se aika vain loppui kesken, ettei vain ehtinyt läheskään kaikkea tehdä. Saatiin kuitenkin paljon kokea jo tässä ajassa.

Joulupukin mökki.

P.S. Sukset olivat kyllä mukana ja eniten harmitti se, että aika loppui yksinkertaisesti kesken enkä vain ehtinyt kokeilla Levin upeita latuja.

//Maija

https://levi.fi/

https://www.niliporo.fi/

https://www.levi.ski/kesa/nakoalahissit

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *