Seychelles, Afrikan helmi. Seychelleistä en tiennyt muutakuin kauniit postikorttimaisemat, mitä netistä näkyi. On hauska lähteä sellaiseen paikkaan, mistä et osaa odottaa mitään.
Lentojahan sinne ei suoraan mene. Me otimme Qatarin lennot Dohan kautta. Kokonainen matka-aika oli n.14tuntia, sisältäen vaihtoajan. Me saatiin lennot suhteellisen edullisesti; 750€ henkilöltä. Matkustettiin toki sesonkiajan ulkopuolella (touko-kesäkuu). Yleensä lippujen hinnat on siellä 1000€ luokkaa.
Ensimmäisenä koneesta ulos astuttaessa näkyi kauniit korkeat maisemat vuorille. Eli saavuttiin Mahen saarelle.
Seychellesin pääsaarethan ovat; Mahe, Praslin ja La Digue.Me kävimme kaikissa näissä kolmessa ja teenkin kaikista saarista erillisen postauksen.
Lämminhän Seychelleillä on ympäri vuoden, että sen puoleen sinne voisi matkustaa milloin vain. Kovimmat turistiajat keskittyvät uudelle vuodelle ja pääsiäiselle. Koska me olimme sesonkiajan ulkopuolella, maassa oli mukavan rauhallista.
Majoitusten kanssa kannattaa olla tarkkana varsinkin sesonkiaikaan. On suositeltavaa varata ne ajoissa, ettei jää ilman majoitusta. Meille löytyi hyvin majoituksia vaikka varasimme ne vasta kuukausi etukäteen. Maassa vaan kannattaa varautua siihen, että jos haluat jonkun hienon majoituksen siitä saa sitten maksaa kyllä aikalailla. Me olimme kaksi viikkoa ja majoituksemme maksoi 500€/per henkilö. Tämä hinta oli todella halpa hinta ja majoituksetkin tosiaan olivat sitten sen mukaisia. Eli tuolla hinnalla ei saa mitään neljän tähden ylellisyyttä vaan katon pään päälle. Maassahan on paljon sellaista matkustajakoti meininkiä. Näissä toki oli kaikille omat huoneet ja vessat ja suihkut, että kuitenkaan mistään ryhmämajoituksesta ei ollut kyse. Ja nämä ns.matkustajakodit olivat usein perheyrityksiä. Niissä oli kyllä hyvä palvelu, mutta meidän kohdalla osa asumuksista oli kyllä jo parhaat päivänsä nähnyt.
Majoituksen maksaminen kävi kortilla tai käteisellä. Kortilla maksettaessa joka paikassa otettiin 3% lisämaksu. Että jos olisi halunnut oikeen säästellä, niin olisi pitänyt olla käteisenä asumuksen summa. Toki siinä on sitten aina se vaara, että rahat häviää jonnekin kun sitä on niin paljon mukana.
Auton vuokraus Seychelleillä on aivan ehdotonta. Jos autoa ei vuokraa jää todella paljon näkemättä. Mahella se maksoi 40€/päivä ja Praslinilla 35€/päivä. Ihan perus ajokortti kelpasi, eivät vaatineet kansainvälistä ajokorttia. Maassahan on vasemmanpuoleinen liikenne ja todellä mäkisiä mäkiä, että jos on oikein arka kuski niin en suosittele ajoa. Mieheni on onneksi luotettava ja hyvä kuski niin menopelin kun menopelin vuokraus onnistuu. Mutta niinkuin jo sanoin, vuokraa auto!
Seuraavassa postauksessa kerron Mahen saaresta.
//Maija