Järvisydän. Se tahtoo olla nyt kaikkien huulilla ja kaikki tuntuu haluavan sinne matkustaa. Kuitenkin yksi yö maksaa kohteessa 300€ molemmin puolin. Ja meiltäkin melkein 400km matka, niin ihan yhden yön takia ei kannata lähteä. Tällöin kahdelle yölle tulee jo aika suolainen hinta. Onneksi tänne tulee aina tasaisin väliajoin kampanjoita ja tarjouksia. Tällaiseen itsekin kävin kiinni kun osui kohdalle oikeaan aikaan.
Sitten itse kohteeseen. Tosiaan olen itsekin haaveillut pääseväni käymään kohteessa. Nyt kun meillä oli paperihääpäivä, ostin meille ”matkaliput” Järvisydämeen. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli ostaa liput Aruballe, mutta maailma on tullut väliin, niin oli helpompi toteuttaa tähän väliin tämä. Kohde sijaitsee tosiaan Rantasalmella, n. 50km Savonlinnasta. Paikka on vähän niinkuin keskellä ei mitään. Ensi vaikutelma paikasta oli, että olipa se isompi mitä ajattelin. Respa on hienosti merkitty, sinne löytää helposti. Sisäänkirjautuminen ihan ok. Respassa saatiin kaksi 10€ voucheria, mutta se miten ne käytetään, selitettiin todella epäselvästi ja lopulta se selvisi vasta uloskirjautumisen yhteydessä. Oltiin myös varattu ruokailut ja aktiviteetti etukäteen. Itse piti kysyä mistä kyseiset paikat löytyvät, milloin ne maksetaan ym.

Maisemasviitit, missä me yövyimme sijaitsivat rinteessä ja niitä oli aika paljon. Maisemasviitti oli kyllä tosi upea ja viihtyisä. Erityispropsit siitä, että siellä oli oikeasti lämmin eikä tarvinnut palella. Sviitistä löytyi myös takka, missä saa polttaa tulta. Huone oli myös todella siisti ja mikä tärkeintä, TYYNYT EIVÄT HAISSEET! Ihan huippua!

Ensimmäisenä iltana kävimme syömässä kotaravintolassa illallisen. Oli todella hyvä ruoka ja viihtyisä miljöö. Jos menet sinne syömään, älä valitse kengiksi korkokenkiä. ? Ja laita päälle venyvät ja vaatteet, siellä tulee maha täyteen. Aamupalat olivat ihan hyvät. Ei mikään tajunnan räjäyttävä, mutta ihan perus aamiainen ja löytyi kaikki tarvittava. Yksi maininta täytyy sanoa kyllä aamupalan henkilökunnasta. Menimme toisena päivänä syömään ja paikka oli täynnä. Henkilökunta vaan katsoo meitä hölmistyneenä ja naureskelee meille kun palloillaan siinä tyhmänä. Meillä kun tämä aika on, että et voi ihan kaikkien pöytiin ängetä. Onneksi hetken tyhmänä palloiltuamme, löysimme paikan. Henkilökunta olisi voinut tulla vaikka meidän kanssa etsimään paikkaa eikä vain naureskella sivussa. Ja kumpanakin päivänä aamupalalla, vain YKSI henkilökunnasta tervehti! Toisen illan illallinen syötiin ravintolassa, tulikievarin menu. Hyvä ruoka ja täällä meillä oli tarjoilijana mukava ja asiansa osaava nainen.

Aktiviteetiksi valitsimme tosiaan maastopyöräilyn. Oli kiva ajella sähköavustetulla pyörällä. Oli se maasto kyllä sellainen, että ei siellä muulla olisi päässytkään. Kaksi tuntia riitti meille hyvin. Täällä taas yksi asia mikä huvitti, oli se että kun lähdettiin pyöräilemään niin sanottiin että sitten kun tulette, peskää pyörät. Jos halutaan brändätä viiden tähden paikkaa ja hinnat ovat tuota luokkaa, mielestäni pyörän pesu ei kuulu asiakkaille. Varsinkaan niin, että henkilökunta tulee viereen vetämään röökiä ja katsomaan kun me pestään pyöriä ?♀️ Pyöräillessämme kävimme porokylän kahvilassa, se oli todella tunnelmallinen ja sieltä sai hyvät kaakaot ja kahvit. Nainen joka täällä oli töissä oli mukava ja hänen kanssa oli kiva rupatella.

JÄRVIKYLPYLÄ!
Tämä oli kyllä upea paikka! Me ei olla mitään kovia kylpylä ihmisiä, mutta täällä kylpylässä tuli viihdyttyä. Kävimme joka päivä ja viihdyimme aina pari tuntia. Parasta täällä kylpylässä oli; saunat, lämminkivet ja se että sai pulahtaa pihallakin veteen. Kylpylässä oli ihanan lämmin ja siellä oli paljon paikkoja missä sai vain hengailla. Viihtyisin kylpylä kyllä missä olemme olleet. Viimeisenä päivänä pukuhuoneessa kuulin kun joku asiakas jutteli ystävänsä kanssa ja siinä minulle selvisi, että ylhäältä missä oli kahvila, olisi saanut hakea rusinoita, luumuja ym. pientä naposteltavaa. Kukaan ei kertonut meille tästä! Tällaiset asiat eivät saisi jäädä kertomatta!

Kävimme myös lämminkivihieronnassa. Tämä oli kyllä yksi parhaista jutuista lomalla. Ja oli ihanaa kun pääsimme yhtä aikaa hierontaan. Suosittelen aina käymään hoidoissa lomalla jos siihen on mahdollisuus! Se on aina panostusta omaan hyvinvointiin.

Muutamia yleisiä ajatuksia paikasta. Maisemasviitit sijaitsivat rinteessä joten kulkeminen oli aika raskasta. Ajattelisin että jos on huonokuntoinen, ottaisin huoneen päärakennuksen hotellista. Jos menisin ensi kerralla pimeän aikaan kohteeseen, ottaisin mukaan otsalampun. Oli todella pimeää ja Joni taittoikin jalkansa matkalla illalliselle. Tekemistä paikassa riittää varmasti jokaiselle vuodenajalle. Viikolla kohteessa oli rauhallista! Suosittelenkin matkustamaan tänne mahdollisuuksien mukaan viikolla.
Järvisydän on brändännyt itsensä todella hyvin. Puitteet ovat upeat ja siistit. Brändäys on tehty niin hyvin, että odotin paikalta todella paljon. Vielä kun henkilökunta muistaisi tervehtiä ja kertoa kaikki olennaiset seikat, ettei jäisi mistään paitsi…
Matkustanko uudestaan? Kyllä varmasti joskus. Itseä jäi kiinnostamaan Järvisydämen viereen valmistunut Kuru resort, luulen että seuraavalla kerralla kokeilemme yöpyä siellä.
Etsin aina viiden tähden lomia, Järvisydän saa; ⭐️⭐️⭐️⭐️
Järvikylpylä saa; ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ihanaa joulunodotusta!
//Maija